Vähä kummastuksissaa Riikka ne taskustaa kaevo ja lähätti Riston kouraa. Sillon Risto nost kätesä ylös, helläytti avvaemia, suorist ihtesä, niinku sotamies rintamassa, ja sano, että:
— Sinä out, Riikka, tässä talossa pitännä viiskolomatta vuotta avvaemia ja hallintovaltoo, niin että meijjä huushollija on sanottu "akkavallaks". Mut nyt otan minä viijjekskolomatta vueks avvaemet ja vallan ommaa huostaa. Kuulkoo nyt, hyvät vieraat, että minä, Risto, oun tästä hetkestä alakae isäntä talossan. (Ja sitä sannoissaa polokas Risto oekee jalakoosa lattijaa.) Olokoo hyvijä ja tarttukoo lassii kiin ja ottakoo ryypyt — kyllä lasit uuvvellee täytetää, niin että on ryypättävä pohjaa ast. Olokoo hyvijä!
Vaekka Risto puhu tosissaa, luultii sitä leikiks ja naurussa sui siinä lasiloehe tartuttii. Emäntä Riikkakii viisaana immeisenä honos, ettei heäilloo passoo sotkee ja nauramalla, jotta peä tutis ja maha hytki, otti lasin pöyvvältä ja mänj Riston kansa ensin papin kansa lasija helläyttämmää ja sitte muehe vieraehe. Ja niin lystiks siitä lähtii heäilo muuttu, että ussei ei niin hauskoo oukkaa, vaekka hoppeehäestä tulj — vallankummous.
Mut pitki iltoo astuksija roekkail Risto peä pystyssä vieraehe keskessä ja uskottel kasvaneesa puolta pitemmäks entistää. Ja vieraat kahtel Ristoo hyvi ihmeissää, joka silimänräppäyksessä olj noussunna iha suurmieheks — vallankummouksellaa.
MITENKÄ KAUPPANEUVVOS SISARESA POEKOO OPETTI.
Se olj se kauppaneuvvosvaenoo ottanna sisaresa poejja Kustin konttuoriisa, ei oekeeks konttuornihiks, voan harjottelijaks eli paremmi sannoissa joukonjatkoks. Sekös poejja mielestä maestu apilaalta! Eipä nyt ennee tarvinna kouluu kulukee jutkittoo, mikä olj kovi vastenmielistä, ku läksy olj lukemata — ei muuta ku voan parraa koulumaesteri tavalla astu konttuorpöytäsä eäree, niinku maester opetustuolillee. Ja vaekkei kyvennä paljo mittää tekemää, sae ies nostella suurija kirjoja, avvaella niitä ja kaekenlaesia paperloeta kuletella. Ku sitte peällepeätteeks kauppaneuvvos olj vielä oma eno, uous nenä iha itestää pystyy ja mielj tahto uskotella, että tässä se on koko konttuori peäjehu.
Ja tahto se nenä nousta konttuori ulukopuolellae. Ensinnäe olj käytävä tilloomassa reätällöeltä ja suutarloelta viimmeisimmä muojji mukkaeset puvut ja jalakineet sekä olj sormikkaat ja kävelykeppi ostettava. Mut ei tässä vielä ollunna tarpeeks ast. Iha alakukuukausina ost Kust-herra itellee koerra ja — hevose. Raha tahto tehä kiusoo, mut jollae pelillä ne vehkeet tulj hankituke. Ja silloinpa miehestä tulj täys herra!
Eno, se vanaha kauppaneuvvos, seuraa kaekkiinnii allaestesa elämee ja elämäntapoja. Ja sisaresa poekoo se vielä erityesemmi pitj silimällä, eikä siltä ollunna jeännä huohmoomata mitkää Kust-herra eisottamiset. Ku sitte joutu aeka ruveta eisottamisia rajoettammaa, kuhtu se sisaresa poejja puhheillee ja sillon synty seuroova keskustelu:
— Kuuleppas nyt, Kusti! Min oun aekonna lähettee sinuva kauppamatkoelle.
Kust-herra silimät kirkastu ja se sano, että: