Kuninkaan jalkain juuressa istui taivaankaunis tyttö; vankeuden lasten joukossa Zillah kasvoi äitinsä Juudan ilona ja vanhempansa Israelin lemmikkinä; silloin Belsazar näki hänet, ja Zillah unhotti isänsä, kansansa ja Jumalansa, seurataksensa heidän sortajaansa. Ja kuningas rakasti häntä niin kuin tulisoihtu rakastaa liipottelevia perhosia, joita ensin hurmaa ja sitten surmaa.
Kuninkaan vieressä oli Baalin kuva, sekin kulta-istuimella ja tehty kalliista santelipuusta ja kokonaan peitetty kiiltokivillä. Sen ympärillä olivat kaikki Kaldean Maagit ja viisaat. Belsazarin toisella puolella istui kuninkaita ja ruhtinaita, jotka Belsazar oli voittanut tai jotka vapaaehtoisesti olivat nöyristyneet hänen valtansa alle. Ja oli niitä luvulta kaksikymmentä. Joka puolella kuninkaallista salia oli komeita juhlasaleja. Ne olivat kuitenkin tyhjinä; ainoastaan sisimmäisessä näkyi kolme miestä. Jykevän keihään nojassa seisoi yksi niistä jättiläisen kokoisena, kirjavaan tiikeri-nahkaan puettuna. Se oli Arsakes, Skythalainen, sotajoukkojen ylimmäinen päämies, uljain uljaista, väkevin väkevistä ja hirmuisin hirmuisista. Toinen on viisas Boroses, Belsazarin ylimmäinen pappi, joka osaa tähdistä lukea jumalien tahdon. Heidän välillänsä seisoi viekas Harpagon, Koreksen lähettiläs; kavaluudellaan hän jo oli saattanut Medianmaan herransa vallan alle, nyt hänen liukas kielensä oli viehättävä Babylonin ylimyksiä. Ja Harpagon lausui: "kuinka te tahdotte orjina palvella, missä voisitte herroina hallita? Teidän vallassanne on Belsazarin voima — jos luopuisitte hänestä, kukistuisi samalla hänen suuruutensa niinkuin maahan kaadettu puu. Ainoastaan sinun urhoollisuutesi kautta, o! uljas Arsakes, on Belsazar valloittanut puolen Aasiaa, ainoastaan sinun tähtesi, o! viisas Boroses, Jumalat antavat hänelle onnen ja voiton. Katsokaa — sanomattomat rikkaudet ja Babylonin vallan lupaa Kores teille, jos tahdotte mennä hänen puolelleen."
Silloin Arsakes vastasi: "kiittämätön Belsazar on, mutta en kuitenkaan tahdo luopua hänestä. Ainoastaan uljaimman edessä Arsakes nöyristyy, ja Belsazar ei vielä milloinkaan ole pelännyt. Hän osaa musertaa, — sentähden minä häntä tottelen. Koresta en tunne."
Ja Boroses sanoi: "kiittämätön on Belsazar, ja kuitenkin tahdon häntä palvella, sillä hänen Jumalansa on voimallisin kaikista ja hänellä on ikuisten valtain suosio. Koresta en tunne; siis, Persialainen mies, turhaan meitä houkuttelet."
Näin sanottuaan molemmat jättivät hämmästyneen Harpagonin ja astuivat taas loistavaan kuninkaansaliin. Riemu siellä oli käynyt myrskyistä myrskyisemmäksi, entistä hekumallisemmat olivat orjattarien tanssit ja yhä rajummin soivat symbaalien säveleet. Viinin kiihdyttäminä soturit lauloivat remastavia lauluja tai reuhoivat ilosta, kuullessaan verisiä sotatarinoita.
Yht'äkkiä Belsazar korotti äänensä, ja kaikki vaikenivat kuninkaan puhuessa. Ja hän sanoi: "tietäköön maailma, että kuninkaansa nyt iloitsee, airueita menköön kaikkiin kansoihin käskemään heidän riemuita, sillä heidän hallitsijansa on tänä iltana armias." Polvillaan palvelijat kuulivat kuninkaan sanat ja katosivat. Silloin Belsazarin silmä tapasi Zillahin ja hän lausui: "viekää käsky myöskin vankeuden lapsille", ja hän lisäsi pilkaten: "käskekää heidän veisata Jumalansa kunniaksi, joka niin ihmeellisesti aina heitä auttaa; muuten tuo uppiniskainen kansa ei voisi riemuita. Laulakoot juhlavirsiä Zionista ja Israelin Jumalasta."
Ja kuninkaan lempi-orja Bagoas läksi joutuisasti toimittamaan hänen käskyjänsä. Mutta Zillahin mieli kävi murheelliseksi, ja peloissaan hän aikoi anoa armoa, mutta Belsazarin vihainen katse säikäytti häntä.
Mutta ilosta kaukana istuivat Israelin lapset pimeissä majoissaan virran vieremillä. Päätettyään päivän orjantyöt, he nyt olivat kokoontuneet yhdessä muistelemaan ja suremaan. Miesten päät vaipuivat väsymyksestä rinnoille — vaimot peittivät käsillään kyyneleiset silmänsä — ukkojen äänet vapisivat itkusta, heidän laulaessaan Zionin virsiä, ja impien silmät seurasivat ikävöiden länteen päin rientäviä pilviä. Ja kaikki valittivat: "oi, Zionin linnaa! oi, isäin hautoja! oi, muistojemme sydäntä, Jerusalemia —, josta nyt tuskin on rauniotakaan jälellä. Sieluni halajaa aina kuolemaan asti teitä ja silmäni hukkuvat kyyneleihin murehtiessani teitä. Huuhkajat huutavat, missä Taavetin ääni ennen kaikui, ja sakaalit hiipivät, missä Israelin tyttäret ennen liihottelivat — mutta kuitenkin mieleni ikävöiden halajaa vaihtaa komean Babylonin kivienne soraan. Oi, Herra Zebaoth! oletko sinäkin hyljännyt meidät? Niinkuin äidittömät lapset, niinkuin paimenettomat lampaat, niinkuin morsiamet, joilta sulhaset on surmattu, kuljemme jumalattomien nauruna ja pakanoitten pilkkana. Niinkuin setripuu Libanonissa ja palmupuu erämaassa Israel viheriöitsi, mutta myrsky tuli ja mursi setripuun; nyt se kuivettuu, jos ei sinun armosi auta meitä. Oi, Herra, eikö huoliemme mitta jo ole kyllin täysi, emmekö jo tarpeeksi ole nääntyneet vitsauksiesi alla, eikö Babylonin palo pian ole loistava meille vapauden aamuruskona, eikö tulipatsaasi toista kertaa ole johdattava meitä vankeuden erämaasta?"
Niin nuot valittivat. Silloin Belsazarin orja Bagoas astui sisään ilkkuvin muodoin ja irvisuin. Ynseästi ivaten hän lausui: "näin käskee Belsazar, teidän kuninkaanne — vankeuden lapset riemuitkoot ja viettäkööt juhlallisesti tämän yön, laulakoot symbaalilla Zionista ja veisatkoot psalttarilla mahtavasta Jumalasta, joka niin ihmeellisesti on heitä auttanut." Niin hän lausui, eikä taivaasta nuoli singonnut eikä maan povi auennut hukuttamaan herjaajaa. Ja Israelin lapset särkivät symbaalinsa ja psalttarinsa, repivät hiuksiansa ja vaipuivat vaikeroiden maahan, huutaen: "voi meitä! Jumala on hyljännyt kansansa, kun meidän täytyy veisata hänestä pakanoitten nauruksi."
Mutta Bagoas palasi kuninkaalliseen linnaan ja kertoi Belsazarille mitä tapahtunut oli. Kauhistavalla hymyllä kuningas häntä kuunteli, ja soturit pilkkasivat Israelin lapsia ja joivat irstaisesti Jerusalemin temppelin pyhistä astioista.