Ja Belsazar täytti pyhän uhrimaljan tulisella viinillä ja vieden sen huulilleen virkkoi: "Juokaatte Belsazarin, Maailman Herran onneksi! Niin kauvas kuin maa viheriöitsee, niin kauvas kuin meri aaltoilee, niin kauvas on myöskin valtani ulottuva. Tästä hetkestä älköön maailmassa kukaan muu kuin minä tohtiko sanoa 'minä tahdon' vaan 'minä tottelen'." Ja tyhjentäessään maljan hän kädellään viittasi orjilleen ja samassa noiden kahdenkymmenen kuninkaan päät vierivät katkaistuina maahan. Ääretön ihastus-huuto kaikui kaikkialla: "Terve Belsazar, maailman herra!"
Ja taas Belsazar täytti maljansa ja puhui: "Juokaatte Belsazarin, maailman Jumalan, onneksi! Ei Baalille, vaan minulle ovat maailman alkuaineet alamaisina ja tähdissä kunniani on kirjoitettuna loistavilla kirjaimilla. Kah! kumpi on väkevämpi, minäkö vai Baal?" Samassa kuningas tempasi miekkansa ja särki Baalin kuvan. Voimattomina pirstat vierivät kuninkaan jalkojen juureen. Uudestaan riemuhuuto kaikui soturien joukosta: "Terve Belsazar, maailman Jumala!"
Ja kolmannen kerran kuningas käski täyttää uhrimaljan. Hän nousi pystyyn koko pituudelleen, hänen huulensa vapisivat suuttumuksesta ja hänen säihkyvät tiikerinsilmänsä paloivat, niinkuin olisi hän nähnyt vihamiehensä edessään. "Sinuakaan — sinua, jolla ei ole ruumista, eikä kuvaa, eikä nimeäkään, Juutalaisten Zebaoth — sinuakaan minä en pelkää, tule näkyviin että saisin voittaa sinut; mutta et uskalla, pelkurina peittäydyt minulta näkymättömyyteen. Belsazar sinua ylenkatsoo."
Ja kolmannen kerran kuningas oli viedä maljan huulilleen, ja kolmannen kerran soturien riemupauhina oli alkaa, — mutta katso! — yhtäkkiä maa järisi, taivas pimeni ja tulikäsi kirjoitti leimuavat kirjaimet marmoriseinään ja katosi. Tähdet peittivät silmänsä ikivalon voiman edessä ja soihdut sammuivat ja aika seisahtui hetkeksi, peläten ijankaikkisuuden läsnä-oloa. Ja nauru mykistyi ja riemu muuttui kauhuksi ja Belsazar vaipui kuolonkalpeana kuninkaalliseen istuimeensa. Hetki kului toisensa perästä. — Aina vielä kuningas istui kalpeana kasvoiltaan — katse maahan kiinnitettynä. Ja Kaldean viisaat astuivat esiin lukemaan kirjoitusta ja tietäjät selittämään sitä — mutta tässä heidän viisautensa oli kuin pimeys pimeässä, ja peläten he sanoivat: "tämä on korkeampaa, kuin mitä me voimme ymmärtää."
Mutta Zillah tunsi Jumalan sormen ja hän kuiskasi Belsazarille: "kutsuta, herra kuningas, joku minun kansastani; ainoastaan Israelin lapsi voi selittää tämän, sillä meidän Jumala tuo on, joka julmistui." Ääneti Belsazar istui vielä, mutta kädellään hän viittasi käskyn orjille ja Bagoas läksi sitä toimittamaan. Hetken kuluttua hän palasi, mukanaan viisain Israelin lapsista, kirjanoppinut Daniel, jolle Jumala oli antanut profeettain pyhää voimaa. Ja Daniel tuli, muodoltaan murheellisena ja silmät maahan luotuina, sillä hän luuli olevansa kutsuttuna pakanoitten pilkattavaksi. Silloin kuningas osotti tulikirjoitusta seinällä. Daniel katsoi — ja hänen silmänsä kirkastuivat toivosta ja hänen muotonsa jalostui innostuksesta; haltioissaan hän ojensi kätensä ja hänen äänensä soi niinkuin myrsky setrimetsässä: "Näin sanoo Herra — kirottu sinä Babylon, — kolmesti kirottu sinä itämaiden ylpeä ruhtinatar, joka olet juopuneena pyhien kyyneleistä ja viattomien verestä; — sinunkin kostopäiväsi on tuleva. Ei puhdasta impeä, ei tutisevaa ukkoa, eikä viatonta rintalasta säästetä. Minä olen laskenut sinun syntisi ja yhtä lukemattomat kuin ne ovat, yhtä ankara on myöskin minun rangaistukseni oleva."
"Ja taas Herra sanoo: Riemuitse, Zion, ja levitä, o, Jerusalem, sylisi palajaville lapsillesi; sillä minun armoni suojelee Israelin lapsia vielä kerran. Heidän kyyneleensä ja valituksensa painavat minun vaa'assani enemmän, kuin Babylonin rikkaudet ja Belsazarin valta."
"Ja vielä Herra sanoo: Kirottu, kolmesti kirottu sinä Belsazar, joka ylpeilet vallastasi ja voimastasi! Katso — elämäsi on minun kädessäni niinkuin liekkuva soihtu myrskyssä. Sinua sanotaan maailman hallitsijaksi ja kohta onnesi on orjiesi vallassa — luulet itsesi voittamattomaksi ja kohta valtasi annetaan Korekselle — ylpeytesi hurmaamana jumaloitset itseäsi ja kohta koirat kadulla nuoleskelevat veristä ruumistasi."
Näin Daniel selitti tulikirjoituksen, ja kaikki kauhistuivat, sillä
Jumalan henki puhui hänen kauttansa.
Aika taas kului kulumistaan. Yön hämärät jo alkoivat haihtua aamuruskon valostukseen. Belsazar lepäsi vuoteellaan. Hänen luonansa seisoivat samat kolme miestä, jotka äsken keskustelivat juhlahuoneessa. Ja Arsakes sanoi: "Belsazar on pelännyt, on vapissut pelosta; — häntä en enää voi palvella, ainoastaan uljaimman edessä Arsakes nöyristyy. Siis tahdon mennä Koreksen puolelle."
Ja Boroses sanoi: "Jumalien viha on Belsazaria kohdannut, hän on särkenyt Baalin ja Juutalaisten Zebaothia hän on pilkannut. Jumalien suojelus on luopunut hänestä; — siis minäkin hänestä luovun."