Hän oli vaiti ja osoitti ainoastaan kantelettansa, jota hän kantoi kädessään. Tiesin Vapun hyväksi laulajaksi, olin usein käydessäni metsällä ihmetellyt hänen suurta, hongistossa kaikuvaa soprani-ääntänsä; tiesin hänet myöskin taitavaksi kanteleensoittajaksi, vaan en kuitenkaan ymmärtänyt, kuinka hän oli joutunut tänne.
"Ja kuinka teidän nyt on, Vappu?"
"Käyhän se laatuun."
"Ja miehenne, lapsenne, ovatko nekin täällä?"
"Ne jäivät kotiin", vastasi Vappu hiljaa. "En olisi jättänyt heitä, mutta kun täytyi."
Tiesin että viime vuosi oli kova nälkävuosi kotiseuduillani. Vapun mies ei ollut saanut mitään huonosta suotorpastaan, vaimo oli siis kerjäläissauva kädessä lähtenyt mieron tielle ja perhe hajonnut mikä minnekin, niinkuin nälkävuosina usein tapahtui.
Muutamilla nuhtelevilla jokapäiväisillä korulauseilla, semmoisilla, joita rikas aina niin pian ja sukkelasti viskaa köyhälle, todistin, miten väärin hän oli tehnyt.
Vappu purskahti itkuun. "Koko syksyn olimme syöneet pettua. Näin lapsien kalpenevan ja laihtuvan, sydäntäni usein karvasteli… erittäinkin pikku Santerin… hän oli aina niin tyytyväinen, niin hiljainen… monta yötä itkin ja rukoilin apua Jumalalta. Moni naapurimme läksi maantietä kulkemaan, ja kuulimme Mäkelän Jaanan saaneen paljo rahaa, monta sataa, kaupungeissa kanteleen soittamisella. Tuumattiin, koettaisinko minäkin samaa keinoa, vaan minä en tahtonut; tahdoin jäädä kotiin, vaikka kuolisin. Tuli sitten joulu. Olisin mielelläni hankkinut lapsille jotakin parempaa jouluksi, mutta en saanut. Nuo, kun silloinkin näkivät pöydällä tavallista kovaa petäjäistä, heti itkemään. Pikku Santeri, vaikka valitti nälkää, ei tahtonut syödä, sanoi vaan: 'äiti-kulta! mene kaupunkiin ostamaan leipää ja puuroa meille jouluksi'. Rintani oli pakahtua. Tuskissani kysyin mieheltäni, voisimmeko elää kevääseen asti. Hän ei vastannut mitään. Minusta tuntui kuin Jumala olisi puhunut lapsen suusta, menin ulos rukoilemaan, mutta lapsen sanat kuulin sielläkin. Kovin sen yön itkin, mutta nöyristyin kuitenkin viimein, koska niin oli Jumalan tahto."
Katkerasti nyt kaduin äskeisiä ajattelemattomia sanojani.
Vappu-raukka! "No, onko matka onnistunut?"
"Jumalan kiitos, hyvät ovat ihmiset vielä maailmassa. Joka kaupungissa sain sievän summan. Kaksi kertaa jo lähetin rahaa kotiin. Kuukauden kuluessa olen hankkinut niin paljon, että voimme elää kesään saakka". Vapun silmät loistivat.