Edelliset. ELVAS.
TAVORA. Poikani! |
MOREIRA. Olemme petetyt! | Yht'aikaa.
AATELISMIEHET. Mitä tietää tämä? |
ELVAS. Se on siis totta! Isä! Ystävät! Mitä täällä teette!
MOREIRA. Miksi epäluulosi on meitä etsinyt?
TAVORA. Ah, minä olen petetty! Oma lapseni on minut pettänyt. Luiz-poikani, katso harmaita hiuksiani, ethän niitä tahtone saattaa mestauspölkylle? Olen hukassa! Ajattele äitiäsi. Tapasithan ennen olla niin hyvä. Ah, en tiedä mitä sanon.
ELVAS. O, isä! Sinäkin! Mitä tulee minun enää uskoa tässä maailmassa? O, ennen soisin että minä olisin sinun sijassasi ja sinä minun, kuin että — Mutta, ei mitään soimauksia! — ethän pane hankettasi täytäntöön, teethän sovinnon —?
MALAGRIDA. Kuolema tuolle jumalattomalle herjaajalle! Herra, salamasi on vaiti vain siksi, ettei ennättäisi tikariemme edelle.
TAVORA (hiukan tointuneena). Lupaan sinulle mitä tahdot, kunhan et vain ilmaise meitä; ei hiustakaan katkaista Beatricesi päästä; itse saat pitää kaikki mikä omasi on; ethän voi nähdä isääsi laahattavan mestauspölkylle Lissabonin roskaväen ilkkuessa — Hyvä Jumala! Kuinka olen minä voinut siittää noin kovasydämmistä? Ajattele esi-isiämme!
ELVAS. Pombal ei vielä tiedä mitään, enkä minä tahdo teitä perikatoon saattaa, jos vain heitätte salahankkeenne. Silloin menen täältä.
MOREIRA. Te ette mene mihinkään. Näette, että täällä on meitä tarpeeksi monta pidättämään teitä. Vaikka koettaisitte huutaakin, niin ette voisi saada ääntänne kuulumaan. Ja jos voisittekin, niin saatte olla varma, että samassa tuokiossa isänne tikari tapaa hänen sydäntään.