ELVAS. Mitä tehdä? O, Jumala! Valkeutta sydämmeeni! Valkeutta aivoihini! (Kolkutetaan.)
MOREIRA. Varmaankin yksityissihteeri José! — Ken siellä?
ÄÄNI ULKOA. S:t Fransisco Xavier!
MOREIRA. Mitä? Outo ääni!
MUNKKI (syösten sisään sivuhuoneesta). Kunnianarvoiset herrat! Koko kartano on täynnä sotamiehiä. Pelastukoon, ken voi.
ÄÄNI. Kuninkaan nimessä, avatkaa!
MOREIRA (Elvasille, joka aikoo vastata). Jos isänne henki on teille rakas, niin vaiti! Vielä voimme pelastua. Vaatikaa sitte mitä mielitte.
ÄÄNI. Avatkaa, kuninkaan nimessä!
MOREIRA. Tässä on salaovi, josta käytävän kautta johtaa salainen tie meidän veljeskuntamme taloon. (Avaa salaoven ja syöksee sen kautta ulos; toiset hankkiutuvat seuraamaan häntä. Hetken kuluttua hän kuitenkin kääntyy takaisin.) Haa! Nyt olemme hukassa. Näin sotilaita vilahtelevan sielläkin. Ah, ei toki, — vielä on toivon haametta! (Hurjasti.) Jos joku meistä on tehnyt Jumalalle palveluksen, niin muistuttakoon nyt Häntä siitä. Kun Hän vain tällä hetkellä kuulisi rukouksemme, niin saisi Hän sittemmin kieltää meiltä vaikka kaikki. (Kaikki laskeutuvat polvilleen, Elvaskin konemaisesti, ottavat esiin rukousnauhansa ja alkavat hartaasti rukoilla. Kun kehoitukseen ei ole vastausta saatu, aletaan ulkoapäin särkeä ovea. Kun se on tehty, nähdään Pombal, soturien keskellä.)