THERESIA (myötätuntoisella hellyydellä). Beatrice! Sisar! (Syleilee häntä.)
BEATRICE. Herttuatar, — te, joka ennen niin kopeasti —
THERESIA. Eikö onnettomuus ole tehnyt meitä sisariksi? Onko meidän tarvis antaa selityksiä, — eikö naiset ymmärrä toisiaan? Sinä kärsit armaasi, Luizin tähden, rakkautesi tähden. Usko minua, — minä ymmärrän tunteesi.
BEATRICE. Kiitos!
THERESIA. Sanoivat isäsi olevan täällä.
BEATRICE. Luulen että hän pian tulee.
THERESIA (lempeästi). Tahdotko jättää meidät hetkeksi kahden kesken?
BEATRICE. Kyllä. Minun täytyykin mennä äitini luo. Hyvästi!
THERESIA. Mene, — mutta tiedä, että aina kun rukoilet rakkaasi puolesta, meidän rukouksemme nousevat saman Jumalan tykö.
(Beatrice menee.)