SEITSEMÄS KOHTAUS.
POMBAL, BEATRICE, JOSÉ (työssä sivupöydän ääressä).
POMBAL. Tyttäreni! Täällä! Mitä oma Beatriceni haluaa?
BEATRICE. Tulen ilosanoman tuojana. Isä, puolisoni on syytön.
POMBAL. Kuinka tyhmästi tein, kun sallin sinun tavata häntä. Olisihan minun pitänyt arvata, että hän valheillaan lumoaisi kokemattomuutesi.
PEATRICE. Isä! Hän on itse sanonut, että on viaton.
POMBAL. Niin kyllä; ja toisena hetkenä hän tunnustaa että asia on toisin. Hänen kielensä on tuuliviiri, niinkuin hänen mielensäkin.
BEATRICE. Niin, hän tunnusti, kun häntä siihen pakotettiin.
POMBAL. Hyvä Beatrice! ajattele tarkoin ja kuule järkeäsi. Ihmiset, jotka asian tuntevat, antavat hänet ilmi; hän tavataan miltei teoksilta, hän tunnustaa rikoksensa, hänen oma isänsä ja äitinsä myöntävät, että hän on syyllinen, — mikä sitten puhuu kaikkea tätä vastaan hänen edukseen?
BEATRICE. Minun sydämeni ääni ja hänen sanansa.