KUNINGAS. Olette rohkea, herra markiisi.
POMBAL. Luulin että se oli teidän majesteettinne tarkoitus.
KUNINGAS (syrjään). Huomaan, etten voi livistää pakoon. Olkoon siis menneeksi, silloin siitä kerrankin pääsee! (Ääneen.) Tarkoitukseni, — tietystikin. (Istuutuu.) No, mitä siis oikeastaan tahdotte? Sanalla sanoen —!
POMBAL. Jesuiittain karkoittamista.
KUNINGAS. Siihen minä en ikinä suostu.
POMBAL. Miksi ette?
KUNINGAS. Siksi, — siksi etten tahdo. Silloinhan minut koko Europassa julistettaisiin uskonnon vainoojaksi. Puolisoni mainitsi, että eräs hänen hovinaisistaan kertoi lukeneensa erään jumalattoman ranskalaisen filosoofin teoksen, jossa minua verrattiin harhaoppiseen Preussin Fredrikiin. En voi sanoa tekijän nimeä, sillä (tehden ristimerkin) en katso hurskaan kristityn velvollisuudeksi panna mieleensä mokomien uskottomain jumalainkieltäjien nimiä, mutta siinä itse näette uudistuksienne tulokset.
POMBAL. Tämäkö perusteenne?
KUNINGAS. Mitä hänen pyhyytensä siitä sanoisi? Jeesuksen veljeskunta on liiaksi mahtava, — me emme tohdi sitä suututtaa. Sitä paitse pitää meillä olla syitä, perusteita maailmalle ilmoitettavana.
POMBAL. Eikö viimeinen salahanke teidän henkeänne vastaan ole todistus, jonka pitäisi saada heidän uskollisimmat ystävänsäkin uskomaan? Eikö heidän kätensä ole ruhtinasten verillä tahratut? Jokaisella noista kymmenestä, joille kuolemantuomion julistitte, on puolellaan satoja, jotka joka hetki vetävät henkeään vain syytääkseen teihin kirouksia, — joiden ainoa tunne on kosto, joiden ainoa ajatus on teidän murhanne.