POMBAL (syrjään). Itsekö minä puhuin, vai onko epäluuloni saanut kielen, joka nyt kuiskaa korvaani, mitä itse olen kammonut ajatella?
BEATRICE (palajaa hämmentyneenä). Luulen, että unhotin tänne viuhkani. Sen pitäisi olla täällä. (Arkaillen.) Olen loukannut sinua. Voitko antaa anteeksi kiittämättömälle lapsellesi? (POMBAL syleilee ja hyväilee häntä.)
POMBAL. Niin, mitäpä ei antaisi isän sydän anteeksi! Kyyneleitä — rakas lapsi! Mutta nehän on vain kastehelmiä kukkasissa. Jätä nyt meidät. (BEATRICE menee.)
KOLMAS KOHTAUS.
POMBAL, JOSE. (Pitkä vaitiolo.)
POMBAL. José! Minulla on toimi sinua varten. Kymmenen vuotta sitten eräs vaimo-parka joutui syytteenalaiseksi inkvisitsionin edessä — tarvitseeko minun sanoa sinulle, kuka se oli. Jos minä silloin olisin ollut ministeri, niin olisin hänet vapauttanut; en ollut, raukka joutui polttoroviolle. Koitin henkeni vaaralla säästää maatani häpeästä, joka valistunutta ulkomaata kauhisti, — koitin vaimon pelastaa polttolavalta. Munkit ja jesuiitat olivat silloin vielä liiaksi vallalla, en voinut mitään. Silloin tuli tuon vaimoparan poika luokseni ja vannoi pyhän valan luvaten, oli asia mikä hyvänsä, hengellään ja verellään palkita sen vaaran, jonka alaisena koitin pelastaa hänen äitinsä. Nyt on valasi täyttämisen hetki tullut.
JOSÉ. Herra! Äitini siunaus on teillä. Käskekää!
POMBAL. Otin pojan hoitooni, kasvatin häntä, annoin hänen nähdä maailmaa, valmistin hänestä, en palvelijaa, vaan uskotun. Kymmenen vuotta olen ollut yht'aikaa hänen suojelijansa ja ystävänsä, olen luottavasti hänen käsiinsä uskonut suurimmat valtion salaisuudet. José! Aika on sinun osottaa, että olet ansainnut sen, mitä olen hyväksesi tehnyt.
JOSÉ. Herra, lisää hyvyyttäsi sanomalla, mitä minun tulee tehdä.
POMBAL. Olisin tähän toimeen voinut valita muita, — epätoivon rohkaisemia, paatuneita sydämmiä. En sitä tehnyt; valitsin sinut, sillä (astuen hänen eteensä ja katsoen häntä tiukasti silmiin) sinä olet juutalainen. Älä kiellä, älä ainakaan kielelläsi, se on petollinen, se antoi sinut ilmi maatessasi. Valitsin sinut sentähden, että olet niitä hyljätyitä, joita odottaa ryöstö ja rovio, jos viholliseni voittavat, vaan joiden ihmisoikeutta minä puolustan ja suojelen. Sinä et minua petä mistään Juudaan palkasta, sillä sinulla on muistoja kostettavana ja toiveita voitettavana. Jos sielusi arastelisi, niin ajattele vain äitisi viimeistä hetkeä ja sano sitten itsellesi: "jos kaikki olisi ollut niinkuin nyt, niin et sinä olisi häpeällistä kuolemaa saanut."