MOREIRA. Maailma mustuu silmissäni. Minä horjun, tue minua! En ole koskaan eläissäni vielä itkenyt, — nyt itken.
LAFOENS. Silmäsi värähtelevät, mutta kyyneleitä niissä ei välky.
MOREIRA. En ole koskaan sitä oppinut. Itkuni valuu sisäänpäin, — kyyneleet virtaavat aivoihin, — (pitelee silmiään) sillä täällä, täällä kirveltää. (Intohimoisesti.) En ole koskaan vielä rakastanut ketäkään ihmistä tämän maan päällä. Ei koskaan ole äiti, ei puoliso lempeällä hellyydellä lähennellyt sydämmelleni. Ei koskaan ole ystävän povi, suurten aatteiden jumaluutta väristen, sykähtänyt povellani. Nyt, kun kuoleman kylmä henki jo on puolittain minut jäätänyt, nyt tunnen olevani niin yksinäinen, niin äärettömän yksinäinen. Miguel! Etkö voi mitään muuta minulle tarjota kuin ihailua? — Anna minulle kipinä ystävyyttä!
LAFOENS. Veljyt!
MOREIRA. Kiitos! (Suutelee häntä otsalle.) Kaiken hellyyden, mitä olen tuntenut ketään ihmistä kohtaan, panen tähän suudelmaan. (Palaten taas vanhaan, kylmään tapaansa.) Sitä ehkä ei ole paljo. Voit antaa sen pois lemmityllesi kahden haukotuksen väliaikana, kun alat häneen kyllästyä. (Poistuu kiireesti peräovesta.)
LAFOENS. Suuri henki! Oi, jospa voisin ystävyytesi ansaita! (Poistuu oikeanpuolisesta sivuovesta.)
VIIDES KOHTAUS.
(Näyttämönmuutos. Sama sali Theresian kodissa, kuin ensimmäisessä ja kolmannessa näytöksessä.)
THERESIA (tulee sisään).
Ei unta! Tuskallinen levottomuus
Mua eelleen ajaa, itseäni pakoon.
(Ottaa esiin myrkkypullon.)
Sa elon tuskasta mun voisit päästää.
Lohduksi kuiskaat: kaikella on loppu, —
Mut yhä mua turhaan kiusaat. Ei!
Ensiksi tieto, että hän on vapaa,
Sitt' olen valmis! (Äänettömyyttä.) Urost' ihaillaan,,
Jok' iloin henkens' uhraa maineen mailla,
Marttyyria, mi polttoroviolla
Hymyilee kirkastettuna, kun näkee
Taivaasta voiton kruunun kimmeltävän.
Häpeän kuilu mun on edessäni,
Sittenkin rohkein mielin siihen katson.
(Astuu ikkunan luo.)
Kas, kuutamasta kirkastunut taivas
Valaisee maata lempein loisteineen.
Pimeyden peittämänä sikein nukkuu
jo puoli kaupunkia, toinen puoli,
Helottain täyskuun koko kirkkaudessa,
Autuuden horroksissa hiljaa uinuu.
Oi kotimaani yö, kuink' olet kaunis!