"Katsotaanko siis läpi sormien tuollaista konnantyötä! Mies, joka on tehnyt meille niin paljon pahaa, ryöstänyt Sirkan perinnönkin viimeistä penniä myöten!"
"Minunko perintöni!" huudahti Sirkka ja katsoi minuun suu auki.
Olin paljastanut koko salaisuuden. Peruuttaminen oli mahdotonta.
"Niin juuri. En aikonut sitä vielä sanoa, mutta on parasta, että tiedät, millainen heittiö sinun ahdistajasi on."
Olin varma, että hän nyt muuttaisi mielipiteensä. Mutta hän sanoi lempeästi:
"Olkoon, että se mies on tehnyt väärin meitä kohtaan. Mutta me emme saa pahaa pahalla kostaa."
Katsoin liikutettuna, melkein kyynelsilmin tyttöä, joka noin saattoi antaa anteeksi. Ajattelin samalla itseäni. Minäkin olin tehnyt väärin Sirkkaa kohtaan, olin saattanut hänet kurjuuteen, eikä hän ollut minuakaan syyttänyt.
* * * * *
Mutta sitä katkerampaa vihaa kantoi huijari minua kohtaan. Niin pian kuin tuli hiukankin vuokravelkaa, antoi hän haasteen. Asia meni laillista menoansa: oikeudenkäynti, tuomio, ulosmittaus. Mutta kun meillä ei enää ollut mitään otettavaa, vaativat ryöstöherrat ullakkokonttorin avaimia. Siellä oli madonnankuva pölyttyneenä nurkassaan. Toinen potkaisi Kristus-lasta otsaan, johon tuli tahra, ja sanoi:
"Ska' vi ta den där?"