"Va' ska' vi göra me' så'nt skräp!" nauroi toinen.
Alas tullessaan kysyivät asunto-osakkeita. Sanoin, etten aio niitä luovuttaa. He uhkasivat mennä neuvottelemaan isännöitsijän kanssa. Parin päivän perästä ilmestyi lehtiin näin kuuluva ilmoitus:
4 asunto-osaketta
osakeyhtiössä Onnela, å 1,000 markkaa, myydään — ellei maksua tai muuta laillista estettä tule — julkisella täkäläisessä huutokauppakamarissa pidettävällä pakkohuutokaupalla.
Ostohinnasta on puolet heti maksettava ja loput viikon kuluessa.
Muuten annetaan lähempiä tietoja myyntitilaisuudessa.
Synkässä alistuvaisuudessa katsoin tulevaisuuteen. Kuin hukkuva oljenkorteen, tartuin siihen ajatukseen, että setä tulisi ja huutaisi osakkeeni. Mutta hän ei tullut.
Osakkeista tarjottiin 100 markkaa kappaleelta. Yhtiön sääntöjen mukaan oli entisillä osakkailla etuoikeus niiden lunastamiseen.
Seuraavana päivänä lähetti huijari sanan, että minun oli heti muutettava, koska asunto oli hänen.
Sinä yönä emme saaneet unta silmäämme. Meidän ei auttanut muuta kuin lähteä etsimään huonetta, mihin voimme siirtää vähät kapistuksemme. Satoi, ja kaikki tuli likomäräksi. Sirkka huolehti lapsesta sillaikaa kun me kuletimme tavaroitamme käsikärryillä, koska meillä ei ollut varaa ottaa ajuria. Pihalla hyöriessämme huusi huijari ikkunastaan talonmiehelle:
"Pääsemme vihdoinkin roskaväestä, joka ei maksa vuokraa."