Kuinka ne sanat viilsivätkään sydäntäni, sillä vaikka olimmekin köyhiä, oli ylpeyteni vielä lannistumaton.
Illan hämärtyessä lähdimme viimeisen kerran katsomaan rakasta kotiamme. Juuri kun aioimme lähteä sieltä vaipui Katri maahan ja itki niin toivottomasti, että luulin hänen kuolevan.
"Miksi, miksi piti näin käydä!" nyyhki hän ja väänteli käsiänsä.
"Katri rakas! Jumala koettelee, mutta Hän ei vielä ole hyljännyt meitä.
Kaikki vielä kääntyy hyväksi."
Näin sanoen nostin hänet ylös. Viimeisen kerran painoin tutun oven kiinni. Oli tullut pimeä. Muistin madonnankuvan unohtuneen ullakolle ja lähdin sitä hakemaan. Katri lupasi odottaa kadulla.
Palatessani huomasin katulyhdyn valossa miehen, joka läheni Katria ja tarttui julkeasti häntä käsivarteen. Salaman nopeudella hyökkäsin huijaria vastaan ja iskin häntä kaikin voimin vasten naamaa, niin että hän tupertui maahan.
"Rosvo!" huusin minä. "Kaikki veit minulta, aiotko lopuksi ryöstää vaimoni!"
Heittiö jupisi jotain käsittämätöntä.
"Konna!" huusin, ja uusi isku sattui samoille seuduille.
Mies kömpi jaloilleen ja otti puolustusasennon.