"Nytpä sitä taitaa joutaa säveltämään. Ei ole juuri muitakaan töitä", vastasin saadakseni tytön kimpustani.
Hänellä oli nähtävästi jotakin sydämellään, mutta hänen oli vaikea saada sitä esiin. Lopulta hän aivan kuin ohimennen sanoi:
"Voiko eno hommata hiukan rahaa minulle? Tarvitsen Schubertin laulut ja sitten… uuden… uuden…"
Syntyi raskas äänettömyys.
"Lauluihin ehkä saadaan rahoja, mutta uuden hatun ostaminen täytyy lykätä parempiin aikoihin", sanoin.
"Niinkö!" huokasi tyttö ahdistuneesti. "Täytyy sitte jättää."
Tuntien syytöksen, minkä nuo sanat sisälsivät, sanoin liikutettuna:
"Kyllä minä olen huono holhooja. Mikään rangaistus ei olisi minulle kyllin ankara. Jos äitivainajasi olisi tiennyt…"
Tyttö tuijotti mietteissään eteensä. Sen sijaan että olisi moittinut minua hän sanoi:
"Mutta tiedättekös, mitä minä olen keksinyt? Rupean antamaan soittotunteja, ja voin minä alotteleville lauluakin opettaa."