"Se ei ole tarpeellistakaan. Neiti Vanamolla on talletuksia. Sen on hän itse sanonut."
Ja hän heilutti keppiään ja loi halveksivia silmäyksiä ympärilleen.
"Elkää antako pettää itseänne", sanoin minä. "Onnettomien asianhaarojen johdosta on neiti Vanamo menettänyt kaiken omaisuutensa."
"Mitä! Mahdotonta!" huusi sulhasmies.
"Ikävä, jos hän ei ole teille sitä ilmoittanut. Mutta niin on asia."
Ylkämiehen muoto oli äkkiä muuttunut. Hän kadotti viimeisenkin kunnioituksensa ja huusi:
"Tästä seikasta aion ottaa selvän, ja jos asia on tosi, niin en onnittele teitä!"
Ja hän lähti hyvästelemättä.
* * * * *
Seuraavana aamuna sain pari kirjettä. Toinen oli sulhaselta. Hän haukkui minua silmät, korvat täyteen ja sanoi nostavansa oikeusjutun minua vastaan kavalluksesta ja uskottujen varojen väärinkäytöstä. Pitkin matkaa hän puheli "vaimoni varoista" ja "yhteisestä omaisuudestamme". Minä olin kumminkin kylliksi vanha osatakseni oikein arvostella moisia purkauksia, ja hänen puheensa kavalluksesta olisi herättänyt naurua, ellei se olisi ollut yhteydessä niin vakavan asian kanssa kuin Sirkan omaisuuden menetys oli.