Hän istui kauan ääneti.
"Me olemme luvanneet olla suoria toisiamme kohtaan, salaamatta mitään ajatustamme tai tunnettamme. Sen vuoksi tahdon olla rehellinen. Ihmiset puhuvat paljon ja monenlaista siitä, että me näin kauan olemme seurustelleet ilman…"
Tiesin sanomattakin aivan hyvin, miten jatko olisi kuulunut.
"Mutta eihän meitä voida syyttää mistään", sanoin minä ja tunsin, että sanoissani ilmeni sisällinen kiihtymys.
"Minä en yleensä välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat ja puhuvat, kun itse tiedän tehneeni oikein. Mutta käsitäthän, ettei ole hauska joutua väärin ymmärretyksi. Sitä paitsi on äitini sanonut, että meidän on erottava tai…
"Mentävä naimisiin", lisäsin minä. "Hyvä — minä olen jo tehnytkin ratkaisevan päätöksen. Sen asian suhteen saat olla aivan huoleton, Katri-kulta."
Sanojeni vaikutus oli ihmeellinen. Katri kavahti pystyyn, kietaisi kätensä kaulaani ja sanoi:
"Tarkoitatko todella, mitä sanot? Mikä sinut siihen päähän sai?"
Selitin, että se oli pakosta niinkuin köyhän kuolema. Olin lyönyt vetoa, että olisin naimisissa ennen vuoden loppua. Mutta sitäpä ei minun olisi pitänyt mennä sanomaan. Katri kävi kovin surulliseksi ja pahoitteli:
"Hyi, Kalle! Joutavan vedon tähden! Sinä olet pettänyt minut."