Vähemmästäkin voi naiselle tulla kyyneleet silmiin. Koetin lohdutella:
"Elähän itke, Katri-kulta! Ei se ollut yksin veto. Siihen oli muitakin syitä."
"Esimerkiksi?"
Viivytin tahallani vastausta.
"Muun muassa se, että… että minä… että minä niin kamalasti rakastan sinua."
Katri päästi vallattoman, iloisen naurun. Ja kietoen taas kätensä kaulaani hän puheli:
"Nyt sinä kerrankin puhut järkevästi. Mutta miten järjestämme sen toisen…"
"Niin senkö leipäkysymyksen? Minä olen tuumaillut, että ehkä me aluksi tulemme paljaalla rakkaudella toimeen. Vai mitä sinä arvelet?"
Hän katsoi minua silmiin niin totisena, etten milloinkaan uskonut nuoren tytön voivan näyttää niin vakavalta. Sitte hän sanoi:
"Mitäkö arvelen? Sitä, että rakkaus ainakin auttaa meitä voittamaan vaikeudet, mitä laatua ne lienevätkin."