Puhelimme vielä kauan rakkaudesta ja leivästä, ja kun väsyimme siihen, keskustelimme leivästä ja rakkaudesta. Vihdoin sanoin minä:
"Luulenpa, että sinä äsken teit pienen kiertoliikkeen."
Katri nauroi ja sanoi:
"Entä jos teinkin. Mutta sanoppa, eikö manööverini onnistunut."
Nipistin häntä korvasta ja sanoin:
"Eipä käy kieltäminen, sinä pikku strateegi. Mutta lopullisesti en minä vielä ole voitettu."
Hän otti taas ankaran juhlallisen ilmeen ja sanoi:
"Luulen, että sinä ymmärrät minut väärin. Arvelet kenties minun tulleen tänne kosimistarkoituksissa. Ei, kyllä sittenkin on paras, että erotaan lopullisesti. Äitikin arveli…"
Hän oli muuttunut kysymysmerkiksi, arvoitukseksi.
"Ei, Katriseni", sanoin minä, "me emme eroa, Minä olen tehnyt päätökseni, enkä peruuta sitä. Ja sitä paitsi… veto… tiedäthän…"