"Vanha taulu", sanoin punehtuen aivan kuin olisin sen varastanut.
"Ei me huolita sitä. Meillä on sellaista rojua makasiinit täynnä", sanoi mies ja sysäsi madonnan syrjään, ottaen sen sijaan eräältä jätkältä vanhat housut.
Nolona ja häveten peitin kuvan ja poistuin. Kaikki katselivat minua, toiset ivallisesti, toiset ehkä säälien.
Kävelin umpimähkään katua ylös, toista alas. Väsyttyäni istahdin puistoon ja katselin onnellisempien kiirettä ja touhua.
Samassa sattui katseeni vastapäätä sijaitsevan rakennuksen seinälle, jossa näkyi isoilla kirjaimilla:
KIRJAKAUPPA JA ANTIKVARIAATTI. VANHOJA KIRJOJA JA TAIDETEOKSIA OSTETAAN.
Niinkuin olisi joku kutsunut minua hypähdin penkiltä. Astuin suurehkoon saliin, missä oli hyllyt täynnä kirjoja lattiasta kattoon ja seinät taulujen ja piirustusten peitossa. Alussa en nähnyt elävää olentoa, mutta pian huomasin kaksi herrasmiestä hartaassa keskustelussa erään taideteoksen edessä. He väittelivät niin kiivaasti, etteivät lainkaan huomanneet minun tuloani; hosuivat käsillään, puhuivat renessanssiajasta, alankomaalaisesta koulusta ja muista viisaista asioista.
Nuorempi herroista, joka näytti olevan taidekauppias, huomasi vihdoin minut ja tuli kysymään asiaani.
"Minulla olisi vanha taulu", sanoin hämilläni ja otin kuvan esiin kääröstä.
Tuskin olin sen tehnyt, kun taidekauppiaan kasvot osoittivat mitä vilkkainta mielenkiintoa. Hän sieppasi kuvan, piteli sitä päivää, vasten ja alkoi kiireesti hakea sen kulmasta tekijän nimeä.