Vanhempi herrasmies, jolla oli pitkä valkoinen parta, mutta ei hiuskarvaakaan päässä astahti myöskin esiin ja nähtyään kuvan tarttui siihen innokkaasti, sanoen:
"Mitä ihmettä! Rubensinko? Ei, kaiketi jäljennös!"
"Tämä näyttää totisesti alkuperäiseltä", puheli taidekauppias ihmeissään. Hän silmäili minua kuin pökertyneenä. Vanha herrasmies, nähtävästi taiteentuntija, otti taulun hänen kädestään ja tarkasteli sitä huolellisesti.
"Ainakin se on hänen kouluaan, ja varmasti vanha. — Kenties jonkun oppilaan. Arvokas joka tapauksessa:"
Hän kääntyi minuun.
"Myykää se minulle!" sanoi hän. "Paljonko tahdotte siitä?"
Minäpä osasin olla vielä siksi ovela, että päätin käyttää hyväkseni heidän innostustaan. Yritin tekeytyä rauhalliseksi liikemieheksi.
"Jos taulu miellyttää herroja, niin antakaa siitä minulle kymmenen markkaa."
"Kymmenen markkaa!" huudahti taidekauppias, ja hän ei voinut olla remahtamatta nauruun. "Sanokaa sentään kymmenen kertaa kymmenen! Sen se sietää. Tehdään siis kauppa siitä hinnasta."
En voinut muuta kuin katsella häntä hölmistyneenä. Samassa virkkoi vanha herrasmies vakavasti: