"Jos voitte tyydyttävästi selittää taulun alkuperän ja omistusoikeutenne, niin esitän, että myytte sen minulle kolmestakymmenestätuhannesta markasta! Olen konsuli S.; olette kenties kuullut, että minä päätän asioista pikaisesti enkä koskaan korolta tarjoustani. Taulu voi olla paljoa enemmän arvoinen, — ja luultavasti onkin, sen sanon suoraan. Mutta jos erehdyn, olkoon vahinko minun."
Taidekauppias kumarsi ikäänkuin kieltäytyen sekaantumasta hyvän liiketuttavan kilpailijaksi.
Kärsimysteni katkeroittamana luulin katselevani huonoa ilveilyä ja vastasin tuskastuneesti:
"Hyvä herra! Kenties olette rikas, ja teidän kannattaa kerskua rahoillanne. Mutta elkää sentähden pilkatko köyhää miestä, jolla ei ole muuta kuin tämä vanha kuva. Minäkin omistin kerran jotakin, mutta ihmisten petollisuuden tähden menetin kaikki. Luulin taululla olevan jonkun markan arvon, ja olihan toki oikeus kysyä —"
Vanha herrasmies sai minut kuitenkin varsin pian vakuutetuksi siitä, että hän oli tosissaan. Saatuaan kuulla, miten taulu oli tullut haltuuni, ja ystävällisesti urkittuaan liikaakin oloistani, hän vei minut kuin unessakävijänä kotiinsa, missä sain allekirjoittaa hänen laatimansa kauppasopimuksen, samalla kun hän kirjoitti minulle maksuosoituksen. En tiennyt, seisoinko päälläni vai jaloillani, kun läksin hänen luotansa, korvissani hänen vielä toistamansa vakuutus, ettei ollut aivan varmaa, kumpainen meistä oli tehnyt hyvät kaupat.
Luonnollisen vaiston kannustamana ryntäsin pankkiin. En vieläkään voinut uskoa, että onnenpotkaus oli tosi. Mielenkuohuni arvattavasti herätti epäilyksiä, mutta rahat luettiin eteeni! Nyt vasta aloin olla varma. En kerinnyt tarkastamaan setelitukkoa, vaan sieppasin sen ja lähdin vilistämään niin rajusti kuin olisi minun ollut saavutettava maailmanennätys pikajuoksussa. Kaadoin vastaantulijoita, ja onni oli, etten juossut automobiilin alle!
Kotiin tultuani viskasin setelit pöydälle ja aloin mielettömänä ilosta huutaa:
"Katri, Katri! Madonna! Kolmekymmentätuhatta Rubensia Harvinaisen arvokas taidekauppias! Vanha valkopartainen herra, luultavasti jonkun alankomaalaisen mestarin tekemä!"
Katri vetäytyi kauhistuneena ovea kohti ja änkkäsi:
"Hyvä Jumala! Hän on menettänyt järkensä!"