"Oletko antanut anteeksi niille, jotka ovat olleet syyllisiä kärsimyksiimme?"
Minä nyökkäsin vuorostani.
"Sillekin, joka istuu…"
Sen nimen paljas muisto riitti täyttämään minut kauhulla. Vastasin:
"Se kurja hylkiö oli tietämättään Sallimuksen kädessä välikappale, jonka avulla uusi onnemme luotiin."
Me istuimme kauan. Sydämeni oli niin täysi, että oli vaikea olla puhumatta.
"Miten olisi minun käynyt, ellet sinä olisi ollut minua tukemassa,
Katri! Sinua minun tulee kiittää kaikesta."
Hän vastasi:
"Muistatko hetkeä, jolloin päätimme mennä naimisiin ja puhelimme toimeentulostamme? Sinä arvelit, että alussa tulisimme paljaalla rakkaudella toimeen."
"Ja sinä vakuutit, että rakkaus auttaa meitä vaikeuksissa. Nyt huomaan, miten oikeassa sinä olit. Rakkaus se antoi meille voimaa elämään silloin kun kaikki olivat meidät hyljänneet ja velkojat, haastemiehet ja ulosottajat olivat ainoat, jotka meitä käynnillään kunnioittivat."