Esikoisemme, joka jo käveli, vaikka mieluummin neljällä jalalla, konttasi sisään ja alkoi kiskoa pöytäliinaa. "Katri kielsi, mutta poikavekara ei ollut millänsäkään vaan raastoi kaikin voimin. Silloin Katri torui:
"Jos ei Kullervo tottele, niin huijari tulee!"
Säikähtyneenä juoksi lapsi äitinsä luo, kätki päänsä helmaan ja jokelsi;
"Tulekot huijati nyt?"
"Ei, jos Kullervo on kiltti, niin huijari ei tule."
"Miksi olet ruvennut peloittelemaan lasta huijarista puhumalla?
Näethän, miten se vapisee", sanoin minä.
Hän silitti hellästi lapsen päätä ja sanoi:
"Minusta on mieletöntä säikyttää lapsia möröillä ja pöröillä, joita ei ole olemassa. Huijari sitävastoin on todellinen, ja on hyödyllistä jo lapsena oppia tuntemaan, että se on kauhea olento, joka tekee pahaa."
Sitte hän meni ja toi sylyksen puita ja latoi pesään. Olimme siksi vanhanaikaisia, että pidimme runollista, räiskyvää takkavalkeata kaikkia kehuttuja keskuslämmityslaitoksia parempana.
Pian leimusi pesässä iloinen tulennos. Aioin sytyttää lampun, mutta Katri sanoi, että hämärässä istuminen oli rattoisaa, etenkin kun me vietimme ensi iltaa kodissamme.