"Mutta, setä! Minä panen vastalauseen", sanoin häpeissäni Katrin puolesta.
"Pane vain! Mutta jos saatte pojanjolpin, menetätte summan. Pankaa se mieleenne, rakastuneet narrit."
Mutta Katri ei enää voinut hillitä iloansa. Hän lensi sedän kaulaan ja suuteli häntä kummallekin poskelle ja olisi varmaan muiskauttanut kolmannen kerran keskelle suuta, ellen minä viime hädässä olisi ehtinyt väliin. Katri sanoi äkäisesti:
"Älä sinä, Kalle, nyt ole niin mustankipeä! Kyllä sinä ehdit osasi saada."
Setä oli sanomattomasti huvitettu suudelmista.
"Ähä, siitä sait! Joko huomaat, että minä vielä saan naisen lämpenemään? Mutta muistakaa, mitä minä puhuin perillisestä. Voisin vielä lisätä, että minusta tulee lapsen itseoikeutettu kummi."
"Me ristimme sen Samuliksi", lupasi Katri.
"Mitä! Samuliksi! Tyttölapsen! Oletko kaistapää, tyttöseni! Niin se rakkaus sekoittaa järjen. Ansaitsisit, että rankaisen sinua suudelmalla."
"Se olisi liian kovaa. Sitä ei hän ole ansainnut", puutuin minä puheeseen.
Setä alkoi valittaa, että huone tuntui kostealta, mikä on reumatismia poteville erittäin vaarallista. Hän kiiruhti lausumaan jäähyväiset ja lähti varoittaen meitä elämään sovinnossa keskenämme, vaikka nyt oltiinkin mies ja vaimo. Me lupasimme tehdä niin, ellei voittamattomia esteitä ilmaannu.