Häitten jälkeen aloimme hommata maallemuuttoa. Katri sai parin kuukauden kesäloman: hän näet palveli eräässä liikkeessä. Siitä tuli samalla meidän kuherruskuukautemme. Pienet kapistuksemme olimme pian sulloneet matkalaukkuun. Jo seuraavassa junassa mennä huristelimme elämämme ihaninta aikaa viettämään.
On turha yrittää kuvata kesänviettoamme. Se oli keskeymätöntä hääiloa. Samosimme metsiä, soutelimme, kalastimme, uimme, otimme aurinkokylpyjä, jotta olimme mustia kuin murjaanit, loikoilimme verkkokiikussa lueskellen Zolata, Dickensiä, Reuteria, nidoksen toisensa perään. Välipalaksi järkeilimme elämästä, onnesta ja rakkaudesta.
Enimmän osan päivää kulutimme kuitenkin — suutelemiseen. Ja sangen vakavaa erimielisyyttä syntyi siitä, mikä määrä olisi pidettävä kohtuullisena. Katri tahtoi, että alin raja olisi sata suudelmaa päivää kohti. Minä puolestani ehdotin minimiksi 25. Mutta pahinta oli, että me emme koskaan muistaneet pitää tarkkaa lukua. Katrilla kyllä oli jonkunlainen "rakastavaisten päiväkirja", mutta minä huomasin, ettei hänen luettelonsa ollut lähestulkoonkaan luotettava. Jos näet jonakuna päivänä oli minun laskujeni mukaan suudeltu esim. 60 kertaa, näytti hänen taksameetterinsä vasta 45. Minä en voinut selittää eroitusta muuten kuin että hän tahtoi petollisella tavalla anastaa kokonaista 15 suudelmaa. Mutta koska minä en todistusten puutteessa voinut häntä varkaudesta syytteeseen saattaa, tyydyin ainoastaan panemaan "ankaran vastalauseen", jota hän ei viitsinyt edes pöytäkirjaan merkitä.
Tällaisista asioista meillä riitti kinastelua pitkin päivää. Vähällä piti, ettei syntynyt tappelua siitä, kumpi enemmän toista rakasti.
Lopun aikaa me käytimme toistemme kauneuden ja jalojen ominaisuuksien ylistämiseen, kuten vastanaineiden pyhä velvollisuus on. Katri oli minun mielestäni täydellisin olento auringon alla, ja minä hänen silmissään paras niistä monista miehistä, joita hän eläissään oli ihaillut.
Vähitellen alkoi mitalin toinenkin puoli tulla näkyviin. Minä en voinut itseltäni salata, että uudet hatut ja muut muotiesineet anastivat Katrin sielunelämässä melkoisen tilan. Eikä hän puolestaan voinut olla huomaamatta, että minä olin epäkäytännöllisin kaikista miehistä päiväntasaajan tällä puolen. Mutta tietysti me vaikenimme visusti näistä huomioista — sehän kuuluu rakkauden olemukseen, — rakkauden, joka peittää virheet.
Kuitenkaan kaikitenkaan minä en voinut olla tuntematta suurta muutosta, mikä minussa huomaamattani tapahtui niin sisällisesti kuin ulkonaisesti. Hellällä, hienotunteisella tavallaan osasi Katri karistaa minusta terävimmät särmät ja omituisuudet, jotka vanhanpojan oloissa olivat kasvettuneet luonteeseeni kuin taula koivun kylkeen. Kun rakastava ja itse rakkautta kaipaava olento vaati osanottoani ja huolenpitoani, siirtyi oma tärkeä henkilöllisyyteni pakostakin toiselle sijalle. Opittuani ymmärtämään häntä aloin samalla paremmin tuntea itseäni. Koko maailma laajeni ja avartui tullessani huomaamaan, että siihen kuului muitakin kuin minä yksin. Mikäli opin unohtamaan itseni, sikäli alkoivat muut merkitä minulle jotakin. Ja sitä mukaa hävisi myöskin toisten tuomitseminen, katkeruus ja ihmisviha.
Sanalla sanoen: tulin tuntemaan sen väitteen totuuden, että ken tahtoo rakastaa kaikkia, sen täytyy ensin oppia rakastamaan yhtä.
NELJÄS LUKU.
Myötäjäisten laita on niin ja näin, mutta parempi jotain kuin ei mitään.