"Tyhmyri! Kolminkertaisesti tyhmyri!" hän mutisi ja kurkoitti varpaisillaan pitkin seinää niin korkealle kuin sormenpäillä yletti, mutta kadotti tasapainonsa ja putosi lattialle istualleen, jotta mätkähti. Minulta pääsi aika nauru. Sitä hän ei huomannut, vaan höpisi itsekseen:
"Metri ja kuusikymmentä sentimetriä… Piironki sopii paraiten nurkkaan. Tuohon tulee sohva ja tuolit, tuossa on pöydän paikka…"
Sitte hän puhui vielä monenmoista, mutta niin hiljaa, etten voinut kuulla.
Minä huomasin, ettei tässä jäänyt pienintäkään rakoa minun viisaudelleni; siksi vaikenin kuin kakluuni. Tietämättömyyteni sai pian virallisen vahvistuksen, kun Katri sanoi:
"Te miehet ette tajua talousasioista tämän taivaallista, mutta kuitenkin sekaannutte kaikkeen ja olette muka myös ymmärtävinänne jotakin."
"Milloin minä olen viisaudellani röyhennellyt?" kysyin. Hän vastasi siihen, että nyt hänellä oli tarkalleen tiedossa, miten isoja ja minkä mallisia huonekaluja otetaan.
Arvelimme, että 500 markkaa riittäisi huonekaluihin. Katri kehui tuovansa tärkeimmät keittokalut kotoaan; paistinpannun ja sen semmoiset saisi lainaksi naapureilta.
Koko seuraava päivä meni huonekalujen valikoimiseen, tinkimiseen ja kulettamiseen. Katri se oikeastaan sen tehtävän suorittikin. Minun osakseni jäi vain — maksaminen. Ja hauskaahan oli, että edes sen verran sain olla mukana tässä tärkeässä edesottamisessa.
Aamulla komensi Katri minua ottamaan hattuni ja seuraamaan häntä. Sain kunnian kantaa vasua ja arvasin siitä, mihin matka piti. Torilta lähdimme ylöspäin. Minulla oli täysi työ kantamisessa. Matkalla pysähtyi Katri kirjakaupan ikkunalle, mikä sai minut suuresti ihmettelemään. Ensi kertaa hän näet tällaiseen paikkaan eksyi — useimmiten hän seisahtui muotikaupan edustalle.
"Kah, siinähän on Zolan romaani: 'Naisten paratiisi.' Sitäkö mielesi tekee?" kysyin.