"En tiedä, mutta seuraavana päivänä tapasimme, ja suruni oli laihtunut."
Minusta tuntui ihmeelliseltä, kuin olisin joskus itse kokenut samaa.
"Ja sinä uskot, että madonna tuottaa onnea?" kysyin.
"En. Mutta sen uskon, että madonna tuntee itse onnea. Katso, miten kiihkeästi se painaa lasta rintoihinsa!"
"Katri!"
Hän kietoi kätensä kaulaani ja sanoi:
"Madonna rakastaa. Ja se, joka rakastaa, on onnellinen."
Minä vedin hänet rinnoilleni.
"Niin, Katri, sinä olet oikeassa. Se, joka rakastaa, on onnellinen.
Rakkaudessa yksin on oikea, pysyvä onni."
Aurinko sukelsi samassa esiin, sen säteet lankesivat viistoon madonnankuvan yli. Ajan himmentämä sädekehä sai ikäänkuin uuden loisteen… näytti siltä kuin olisi Jumalan äiti lapsineen hymyillyt meille — meille, jotka rakastimme ja olimme onnelliset rakkaudessamme…