Tyttö-parka joutui hämilleen näistä kohteliaisuuksista. Häntäkö varten olisi kannattanut varustaa — hänhän oli vaivaksi muutenkin! Kävi ilmi vielä kerran, että sukulaisten kesken kursaillaan enemmän kuin ventovieraiden parissa.
Päivällisen jälkeen oli Sirkan käytävä kaupungilla ostamassa oppikirjoja ja nuotteja. Katri ja minä lähdimme oppaiksi, koska tytön olisi ollut vaikea löytää oudossa kaupungissa.
Sade oli lakannut. Asteltiin yhdessä keskikaupunkia kohti. Sirkka herätti vastaantulijoissa huomiota surupuvullaan. Moni nainen näytti kadehtien katselevan häntä; naiset nyt kerta kaikkiaan luulevat, että musta pukee heitä erinomaisesti. Mutta vielä enemmän herätti Sirkka miehisen sukupuolen mielenkiintoa. Sirkka näet oli viehättävän kaunis maalaisessa ujoudessaan ja vaatimattomuudessaan. Se seikka herätti minussa monenlaisia huolia, jotka liittyivät läheisesti minulle uskottuun kasvattajatehtävään.
Sirkka meni ostoksilleen, ja me kävelimme myymälän edustalla. Ymmärtäen, että naisten seurassa aina on puhuttava jotakin, sanoa tokaisin paremman puutteessa leikillä:
"Etkö sinä toivo minun pian kuolevan, jotta saisit ruveta kantamaan surupukua?"
Myönnän, että sanoissani oli melko annos ilkeyttä. Katri ei kuitenkaan loukkaantunut, vaan sanoi:
"Luuletko, ettei musta minulle sovellu! Odotahan, niin saat nähdä."
"Siksikö kun minä kuolen!"
"Tyhmyri! Kuole vain — niin minä panen ylleni punaisen hameen."
"Saammepa nähdä!"