Sirkka tuli käärö kädessä. Kirjakauppa-apulaiset kurkistelivat ikkunasta, mihin päin hän menisi.
Lähdimme musiikkikauppaan. Sirkka osti Beethovenin piaanosonaatit ja puheli innostuneena, ettei ole mitään niin ihanaa piaanolle sävelletty — mikä seikka sai minut ihmettelemään hänen hyvää makuansa. Näyttelimme Sirkalle kaupungin merkillisyyksiä ja lähdimme kotiin.
Hänen vuoteensa tehtiin väliaikaisesti keittiöön. Matkan vaivoista väsyneenä tyttö nukahti pian. Katri ja minä keskustelimme koko illan hänen tulevaisuudestaan. Ymmärsimme, että orvon kohtalo oli lähinnä Jumalaa tästälähin uskottu meidän käteemme.
Sinä iltana ei uni tahtonut tulla silmääni. Tunsin edesvastuun raskaan painon lepäävän hartioillani ja itseni kovin heikoksi näin vaikeaan tehtävään, jonka epäkäytännöllisyyteni teki kaksin verroin vaikeaksi.
Katrikaan ei ollut nukkunut, ja minä ilmaisin hänelle huoleni.
"Tässä ei riitä ihmisvoima. Täytyy rukoilla Jumalaa", sanoi hän vakavasti.
"Niinpä rukoile!"
"Sinua asia lähemmin koskee."
"Minä en osaa. Siitä on kauan, kun olen rukoillut. Äidin kanssa lapsena rukoilin usein."
Näin Katrin nousevan ja polvistuvan. Sitten kuulin hänen hiljaa lausuvan: