Emme onnistuneet saamaan Sirkalle asuntoa samasta talosta, niin hartaasti kuin sitä toivoimmekin. Mutta Katri oli kuullut, että saman kadun vastapäisessä talossa otettiin täysihoitolaisia. Koska tahdoin olla kasvattaja enkä paljas taloudenhoitaja, ilostuin saadessamme hänet sijoitetuksi lähelle, jotta saattoi parhaiten valvoa hänen asioitaan. Siirrettyämme tavarat asemalta ryhdyin puuhaamaan uutta soittokonetta. Hyvä sen piti olla, ja niinpä maksoinkin siitä 1,400 markkaa. Kauppias kehui, että minä tein edullisen kaupan. Myöhemmin sanoi eräs tuttavani, että samoja koneita sai 1,200 markalla. Liian myöhään tuli mieleeni, mitä kaikkea kahdellasadalla markalla olisi voinut hankkia.
Helsingin vilkas syksy esitti Sirkalle niin paljon uutta ja harvinaista, että hänen surunsa pian alkoi tasaantua. Ja kun hänellä ei vielä ollut sanottavasti tuttavia, antautui hän koulutyöhönsä ja musiikkiinsa kaikella sielunsa innostuksella. Soitonopettaja kehoitti häntä rupeamaan yksinomaan harjoittamaan musiikkia, mutta äiti-vainajan toivomusta noudattaen hän tahtoi suorittaa ensin ylioppilastutkinnon, saadakseen taiteilijalle tarpeellisen yleissivistyksen.
Naisille ominainen avomielisyys ja puheliaisuus teki Katrista ja Sirkasta pian mitä parhaimmat ystävykset. He sinuttelivat toisiaan ensi päivästä lähtien, ja heillä oli tuhansia pikkuseikkoja kerrottavana toisilleen. Ylen syvällisiin asioihin he eivät antautuneet: enimmäkseen pohdittiin vierailuja, kavaljeereja ja muotiuutuuksia. Mutta niissä he osoittivatkin hämmästyttävää asiantuntemusta ja monipuolisuutta.
Minä huomasin piankin jääväni sivuhenkilöksi. Jos joskus yritin puuttua puheeseen, annettiin minun ymmärtää, ettei miehen sovi pistää nenäänsä naisten asioihin, koska hän ei niitä ymmärrä. Kerran kesken heidän puhelunsa otin vapauden virkkaa:
"Eduskunnalla on tänään tärkeä istunto. Ratkaistaan satojentuhansien tilattomien kohtalo."
Siihen suvaitsi Katri vastata:
"Älä sinä, Kalle, aina puhu turhia. Meillä on tässä tärkeitä asioita."
Ja hän alkoi kehittää uutta väitelmää, jonka mukaan vanhan hatun voi pukea niin, että se ottaa ja näyttää ihan uutukaiselta.
Minun suhteeni Sirkkaan muodostui arkaluontoisemmaksi ja vaati suurta varovaisuutta. Toisaalta ei sopinut liiaksi rajoittaa hänen vapauttaan, mutta samalla oli hänet varjeltava kaupunkielämän vahingollisilta vaikutuksilta. Pakostakin jäi meidän väliimme jonkunlainen etäisyys. Tyttö kyllä kertoi minulle opinnoistaan ja ulkonaisista oloistaan, mutta harvoin hän minulle sydäntään avasi. Sanalla sanoen: minä en ollut hänelle muuta kuin holhooja. Omaisuutensa hoidossa hän jätti minulle täydellisesti vapaat kädet. Kun kerran aioin neuvotella hänen rahojensa sijoituksesta, keskeytti hän pian sanoen:
"Ei se asia minua liikuta. Eno saa tehdä niinkuin parhaaksi katsoo."