Aivan kuin ei olisi ollut kysymys hänen rahoistaan, vaan minun tai jonkun muun!
* * * * *
Setä Samuli oli useasti kutsunut meitä luokseen, mutta monien puuhiemme vuoksi oli käynti lykkäytynyt. Eräänä sunnuntaina tullessamme kirkosta sanoi Katri:
"Katsos, tuolla menee setäsi!"
Käännyin katsomaan, mutta setä se ei ollut.
Luultavasti se oli joku toinen vanhapoika, joka myöskin sairasti reumatismia ja siten muistutti setää.
Iltapäivällä ehdotti Katri, että vihdoinkin tekisimme vierailun. Hän oli utelias tutustumaan sedän vanhanpojan-kotiin. Minun täytyi suostua, vaikka tiesin, että setä syksyisin aina oli äreä ja pahalla tuulella. Olihan Katri jos kukaan luotu saamaan juroimmankin vanhanpojan hyvälle tuulelle, — siitä minulla oli mieskohtainen kokemus.
Kun olimme tulleet kadulle, sanoi Katri äkkiä:
"Ei, mutta kuule! Meidän pitää ottaa Sirkka mukaan. Hänellä ei ole täällä ketään, jonka luo mennä."
"Mitäpä nuoresta tytöstä kärtyisen vanhanpojan seuraan", estelin minä muistaen sedän karkeapuheisuuden.