Katri lausui muutamia säälin sanoja, ja minä toivotin pikaista paranemista. Siitä sedän sydän suli, ja hän toivotti meidät tervetulleiksi.
"Kukas tämä neitonen on, jonka posket hohtavat kuin omenat?" kysyi hän
Sirkkaa katsellen.
"Eikö setä muista Sirkka Vanamoa?"
"Aa, perh… Aivan niin! Hän oli pikku tyttö silloin. Ja nyt tuollainen daami! Niin ne nuoret kasvavat."
Setä vei vieraansa sisään ja käski painaa puuta.
"Onko hän käymältä kaupungissa?"
"Kyllä hän aikoo toistaiseksi jäädä tänne. Hänestä tulee suuri pianisti", sanoin minä.
"Suurenmoista!" sanoi setä ja näytti varsin tyytyväiseltä. "Minä pidän paljon laulusta ja soitosta, vaikka liioittelematta sanoen olen epämusikaalisin mies maailmassa. Minun on mahdoton laulaa Savolaisen laulua virheettömästi."
Hän otti savukelaatikon, mutta sanoi äkkiä:
"Vai niin, — sinä, Kalle, et polta. Paras olisi minunkin ruveta tupakkalakkoon; ei se reumatismikaan siitä oikein pidä, mutta ei pyhäpäivänä ole parempaakaan työtä."