"Eikö mitä! Rakkaus kehittää naisen tunne-elämää ja syventää hänen luonnettaan. Rakkaus se oikean taiteilijankin tekee."
Minun täytyi tunnustaa, etten ollut odottanut Katrilta tällaista perinpohjaisuutta. Melkein liikutettuna sanoin:
"Sinä voit olla oikeassa. Mutta asialla on toinenkin puoli, ja se hyvin ikävä. Mies, jota Sirkka rakastaa, saattaa tunnottomasti käyttää väärin nuoren tytön kokemattomuutta. Sellaisia konnia on Jumala paratkoon turmeltuneessa kaupungissa enemmän kuin kylliksi."
Katrin vakavista kasvoista huomasin, että asia hänestäkin oli ajattelemisen arvoinen. Mutta hän koetti ottaa kaikki parhaimmalta puoleltaan ja sanoi:
"Sirkka on vilkas, mutta hän ei ole kevytmielinen. Hän ymmärtää torjua lähentelemisyritykset, jotka uhkaavat hänen mainettaan."
Katrin luottamus ei kuitenkaan voinut minua täysin rauhoittaa. Päätin sen vuoksi vakavasti kehoittaa Sirkkaa karttamaan kaikkia epäilyttäviä miestuttavuuksia.
Eräänä iltana pistäydyin Katrin tietämättä Sirkan luo. Sain kuulla, että joku herrasmies oli käynyt hakemassa häntä ulos. Hänen huoneessaan vallitsi epäjärjestys, aivan kuin olisi kiireessä vaihdettu pukua. Pöydällä oli monenmoista pikkutavaraa: hajuvesipullo, hammasjauhetta, jonkunlaista kauneusvettä, karamellilaatikko. Piaanolla oli kukkakimppu, luultavasti ihailijalta saatu. Mutta ennen muuta kiintyi huomioni keskeneräiseen kirjeeseen, joka oli unohtunut pöydälle. En voinut vastustaa kiusausta vilkaista siihen. Kirjeen tuttavallinen sävy ja monet viittaukset yhdessä vietettyihin hauskoihin hetkiin ilmaisivat liiankin selvään, kelle se oli aiottu. Siinä laskettiin pilaa "kraapaamisesta", opettajien antamista muistutuksista ja kaikenmoisista pikkusynneistä. Istuuduin odottamaan syntipukin kotiintuloa. Aikani kuluksi aloin rangaista piaanoa — siksi kunnes saisin sen ihanan omistajattaren käsiini.
Vasta yhdentoista jälkeen tyttö tuli ja hämmästyi kovin minut nähdessään. Nuhtelin häntä aluksi myöhäisestä ulkonaolemisesta. Hän sanoi tulevansa toverin nimipäiviltä. Luotuaan lyhyen silmäyksen pöydälleen hän huomasi kirjeensä ja katsoi minuun kuin salapoliisi:
"Onko eno lukenut tämän kirjeen?"
Tuntien syyllisyyteni painoin pääni alas ja mutisin jotakin, mutta sanat takertuivat kurkkuuni. Olin paljastettu…