"Kuinka eno on niin tuhma, että menee lukemaan toisten kirjeitä!"
Olin tullut syyttäjänä, mutta jouduinkin itse syytettyjen penkille.
Aloin tiedustella hänen voinnistaan, rahantarpeista ja muusta sellaisesta. Sitte kävin valmistamaan päähyökkäystä: miksi oli Sirkka typeryyttään rakastunut?
Mutta tuo veitikka teki kiertoliikkeellä minun suunnitelmani tyhjäksi.
Hän istahti äkkiä piaanon ääreen.
"Tahtooko eno kuulla Schubertia?"
Luonnollisesti tahdoin. Ja vastoin tahtoani tempasi sävelten tenho minut valtoihinsa. Ja kun viimeinen akordi haihtui, olin unohtanut maan ja taivaan ja koko tytön ja mitä varten olin tullut. En mahtanut muuta kun kyynelsilmin puristaa tytön kättä ja sanoa:
"Miten ihana sävellys! Ja miten mainiosti sinä sen tulkitset!"
Mutta kotimatkalla minä tytön kepposta muistellessani puristin nyrkkiä taskussani ja ajattelin: voi sinua julmettunutta!
Enkä kehdannut mainita Katrille sanaakaan siitä, minkä kovan kolauksen minun kasvatusopillinen viisauteni oli saanut.