"Miellyttääkö sinua?"
"Vielä kysyt! Syrjässä vain on. Mutta niinpä olemmekin poissa kaupungin pölystä ja kuumuudesta."
"Entä mikä näköala ja ympäristö! Se on toista kuin takapiha ja ikuisesti yksitoikkoiset tiiliseinät. Täällä me elämme kuin sadun lumotussa linnassa. Metsä ympärillämme humisee viihdyttävää kehtolauluansa, avatusta ikkunasta meitä aamulla tervehtii lintujen tuhatääninen kuoro, ja päivän päättyessä me käsikädessä istuen katsomme, kun auringon kultainen kerä painuu metsän vihreään syliin…"
Korkealentoisen runollisen esitykseni katkaisi samalla läheltä kuuluva melu:
"S—nan rakennusmestari on tehnyt auttamattoman virheen! Eikö se hulikaani sen vertaa ymmärrä! Jos minun silmäni hiukan välttää, silloin menee kaikki päin seiniä."
Katri pelästyi luullen humalaisen räyhäävän. Mutta minä tunsin tirehtöörin äänen. Mies tuli esiin tiilikasan takaa rahastonhoitajattarensa — etten sanoisi rakastajattarensa — kera. He kuuluivat kinastelevan jostakin rakennusta koskevasta asiasta.
Nähtyään meidät sanoi hän:
"Jahah, juu! Olette tulleet taloa katsomaan. Kannattaakin! Näittekö, millaista h—tin hökkeliä tuohon viereen rakentavat! Tästä tulee talo, ettei vertaa koko Helsingissä."
Hän tirkisteli Katria omituisin kiiluvin silmyksin, mikä ei jäänyt huomaamatta hänen valppaalta vartijattareltaan. Katri joutui hämilleen, katsoi toisaalle ja kuiskasi, että lähtisimme kotiin. Tirehtööri kiipesi telineille ja pauhasi sieltä:
"Se rakennusmestarin lurjus on ottanut töihin niitä kirottuja sosialisteja, jotka eivät tee muuta kuin laiskottelevat työmaalla ja haukkuvat porvareja."