Sanoin olevan yhdentekevää, mihin puolueeseen työläiset kuuluivat, kunhan vain talo tulisi hyvä, se oli pääasia.
Mutta tirehtööri uhkasi eroittaa töistä jokikisen sosialistin ja sanoi, ettei taloon huolita niitä asumaankaan niin kauan kuin hän on isännöitsijänä.
Samassa kuului telineiltä kolaus, ikäänkuin olisi jotakin pudonnut. Näimme tirehtöörin nojaavan tukipuuta vasten ja pitelevän jalkaansa. Ennenkuin ehdin kysyä, mitä oli tapahtunut, sanoi hän: "Nyt kävi hullusti. Luulen, että katkaisin jalkani. Mutta olen tapaturmavakuutettu, ja jos yhtiö kieltäytyisi maksamasta, pyydän teitä todistamaan, miten onnettomuus tapahtui."
Hän vihelsi ajuria, mutta kun sellaista ei kuulunut, alkoi hän surkeasti valittaen ja ontuen kävellä nojaten neidon käsivarteen. Heidän mentyään kysyi Katri: "Tuoko on yhtiön isännöitsijä? Hän näyttää olevan hävytön lurjus koko mies. En usko, että hän satutti jalkaansa."
Minä kielsin häntä ajattelemasta pahaa miehestä, jolle me olimme niin paljosta kiitollisuuden velassa.
Samassa tuli paikalle keski-ikäinen mies naisen ja kolmen lapsen seurassa. Hän esitteli itsensä, sanoi olevansa yhtiön osakas; me olimme joutumassa asumaan samassa huonekerrassa, vieläpä aivan naapureina.
Käytin tilaisuutta kysyäkseni, mitä hän piti isännöitsijästä. Hän ei sanonut tuntevansa tirehtööriä, mutta kaikesta päättäen tämä oli tarmokas liikemies, jolla oli monipuolinen kokemus alallaan. Niin kauan kuin johto oli hänen käsissään naapurini uskoi yhtiön menestyvän.
Minulle tuli mieleen äskeinen kohtaus ja sanoin:
"Hän satutti äsken pahasti jalkansa, tuskin pääsee pitkiin aikoihin liikkeelle."
Mies katseli minua pitkään.