Hädin saimme kokoon sen verran, että saatoimme maksaa oman vuokramme yhtiölle, sillä siltä ei ollut armoa odotettavissa.
Kesän viettoa painostivat raskaat huolet ja synkät aavistukset tulevaisuuden suhteen. Ennen muuta tuotti Sirkan asia vaikeuksia. Hänen oli määrä syksyllä lähteä ulkomaille. Mutta hänpä sanoikin jättävänsä soitto-opinnot ja ryhtyvänsä laulua harjoittamaan. Tiesin hänellä olevan hyvän lauluäänen, mutta asetuin kuitenkin vastustavalle kannalle, koska hän jo oli peräti pitkällä piaanonsoitossa. Mutta naisen itsepäisyyttä vastaan on hyödytön taistella — ja lopuksi täytyi minun taipua. Nyt kuitenkin puuttui kaikkein välttämättömin — raha. Perintö oli sijoitettu osakkeihin. Kuka muuttaisi ne takaisin rahaksi? Yritin ottaa osakkeita vastaan lainan, mutta rahamiehet eivät huolineet niitä vakuudeksi. Eikä niiden myymistä kannattanut ottaa puheeksikaan.
Kiusaannuksissani menin tirehtöörin luo ja kerroin, mitä muut ajattelivat hänen suurta voittoa tuottavista arvopapereistaan. Hän antoi lyhyitä, kiertäviä vastauksia ja päästäkseen eroon minusta asettui itse hyökkäävälle kannalle.
"Teillä on monen kuukauden vuokra suorittamatta. Maksakaa se ensi tilassa, muuten…"
Hän ei sanonut loppuun, vaan jätti minulle täydentämisen tilaisuuden.
Parin päivän perästä ilmoitti isännöitsijä, että koska minä en ollut maksanut vuokraani, oli yhtiö päättänyt periä sen laillista tietä. Tämä uhkaus sai minut suunniltani. Katrin tila oli nyt sellainen, että hänen oli pitänyt jättää toimensa. Minun täytyi jälleen vedota setäni avuliaisuuteen, mutta hän sanoi jo kylliksi uhranneensa minun tähteni —, jota en parhaalla tahdollanikaan voinut kieltää.
"Enkö minä pahaa pelännyt! Sinun on heti myytävä osakkeet, jos se vielä on mahdollista."
Raskain mielin lähdin kotiin. Katri ei tahtonut kuulla puhettakaan osakkeiden myynnistä. Hetikö taas pitäisi lähteä omasta kodista toisten nurkissa elää kituuttamaan? Ei! Niin pian kuin hän tulee entiselleen, tekee hän työtä yöt päivät, jotta saataisiin asua omassa kodissa.
Olin pyytänyt yhtiötä ottamaan huomioon vaikean tilani ja odottamaan. Mutta eräänä aamuna tuli haastemies. Minä seisoin kuin puulla päähän lyötynä. Koetin salata koko asiaa Katrilta, mutta hän loukkaantui ja kysyi, miksi minä en luottanut häneen.
Menin vielä kerran isännöitsijän luo ja pyysin järjestää asian, mutta hän sanoi sen jo menevän laillista latuansa. Minä sain syyttää itseäni; miksen maksanut ajoissa?