— Teinpä sitten kokeen, pikkusen lemmentunnustuksen ja…
— Ja?
— Kuotasin tytön syliini.
— Entä sitten?
— Tuokos juutas siitä sydäntyi, ja sitten se oli välimme lopussa.
Hän nauroi kuivasti, ja nauroi Anttikin.
Naurunsa oli iloista ja tuntui tekevän hyvää; kertomuksen ajalla olikin niin ilkeästi värähdellyt sydänalassa.
— Sisareni näkyy viihtyvän hyvin hänen seurassaan; heissä lieneekin paljon samanlaista.
Antti ei voinut enää istua, vaan pakotti toverinsakin lähtemään.