Jos maailma olisi ollutkin täynnä hänenlaisiaan, niin varmaankin olisi hän ollut onnellinen ja itseensä luottava mies — sillä hän olisi ollut mallikelpoinen.
Hilpeällä ja hyvällä tuulella olivat kauppias ja rouvakin, pirteät ja nuorekkaat.
Mutta Hilma oli levoton ja synkkä. Hän ei puhunut paljon mitään, melkeinpä näytti välttelevän kaikkia, ja kumminkin hänen sisällänsä pakotti ja ahdisti, hänellä olisi ollut nyt niin paljon puhumista sukulaisilleen.
— Miksi, miksi?
Tämmöinen oli ainainen sisällinen kysymys.
Miksi hän pelkäsi setänsä liikeyritykseen ryhtymistä?
Olihan hän vanha, tottunut asioita punnitsemaan, aina osannut luovia liikemaailman salakarit, tuskin koskaan kärsinyt suurempia vahingoita.
Miksi se sittenkin häneen niin koski, vaikka siitä jo silloin oli mielipiteensä sanonut?
Ja vieläpä paljon muita kysymyksiä, koko elämä oli täynnä äänettömiä kysymysmerkkejä.
Miksi hän esimerkiksi epäili Antin onnea hänen siellä palvellessaan, suoraan sanoen pelkäsi?