— Serkulla lienee aivan yksityisiä syitä Kaukosen herrasväkeä vastaan, sanoi Antti pistelijäästi, muistellen nuoren Kaukosen kertomusta.
Hilma punastui; näytti käsittävän. Äänettömyyttä.
— Soisin niin olevan, sanoi hän vihdoin kuivasti.
— Niin, ja ryhtyyhän siihen paljon muitakin, sanoi rouva kevyemmästi.
— Ryhtyy sentähden, että setä on ryhtynyt siihen. Kun Kaukonen voitti hänet, on hän voittanut monet muut; siksipä alkoikin juuri hänestä, kun tiesi muiden pitävän häntä suuressa arvossa.
Rouva poistui.
Antti yritti samoin menemään.
— Istuhan nyt täällä, Antti.
Antti totteli koneentapaisesti.
Hilma istui melkein murtuneen näköisenä.