— Nyt minä olen siitä päässyt, puhui tyttö kerran, tehden veikistävän liikkeen.
— Mistä?
— Tuosta Pietistä.
— Vai niin.
— Se itse nyt oli huomaavinaan, ettei meistä hyvää kumminkaan tulisi.
Veltosti naurahti Antti.
— Kuka tuommoisesta! jatkoi tyttö. — Toistahan on näin elää.
Hän heilahdutti noreasti vartaloaan ja nauroi kevyesti ja helakasti.
— Olet sinä iloinen tyttö, tuli Antti painottomasti sanoneeksi.
— Kuka tässä nuorena huolehtimaan; on sitä aikaa vanhanakin!