Koskaan ennen ei Antti ollut tullut perinpohjaisemmasti ajatelleeksi jokapäivästä toimeentuloaan, suurin huolensa koulussakin oli ollut ainoastaan se, ettei aina odottamassaan postissa tullut tahdottu raha, joka sekin huoli poistui saatuaan joltain toverilta muutamia kymmenikköjä siksi kuin… ja rahaa aina tulikin.
Mutta nyt!
Kodin kulmakivetkin nielee Kaukosen vararikko.
Nyt hän ajatteli, ja ajatusten tulos oli kolkko.
Kerjäläinen!
Nälkäkuolema!
Se vihlasi niin pahasti sydänalassa, että hän kyyneliin heltyi, ja se useinkin tapahtui, kun äiti onnettomuutta vaikeroi.
Vihdoin myrähti kauppias tuimasti häneen katsoen:
— Kehtaat, aikainen mies! Sinun tulevaisuutesi olen kerjennyt kumminkin turvata: sinä kykenet ansaitsemaan, tiedän mä.
Mutta se lohdutus masensi vain; sillä hän ei luottanut itseensä ollenkaan. Kauhea tyhjyyden ja voimattomuuden tunne täytti heikon sielun.