— Tuota, minä vain tulin pyytämään…
— Ulos samaa tietä, lurjus!
Pieti vetäytyi ovelle, mutta seisahtui uudestaan siihen.
— Kun minä nyt olen lapsesta asti ollut talossa, niin, tuota, en saattaisi erota, hän jamasi.
Kauppiaan synkkä katse lauhkeni.
— Jos saisin jäädä, niin puoleen palkkaan tyytyisin.
Kauppiaan silmät olivat kosteat.
— Minä, tuota, tekisin kaikkea, hoitaisin lehmiäkin. Enkä minä oikeastaan muuta palkkaa tahtoisikaan kuin ruoan ja vaatteet, kun tuota on jo säästössäkin.
Rouva itki ja kosteiksi herahtivat Antinkin silmät, ja jollei kauppias olisi noussut kiireesti kävelemään, niin mahdollisesti olisi joku kiiltävä helmi hänenkin silmissään nähty; sillä väkistenkin väreili ääni hänen lausuessaan:
— Hyvä, Pieti! Pysy sinä vaan! Eiköhän tässä Jumalan avulla toimeen tulla.