— Hilma sen tarjoaa.
— Hilma? pääsi tahdoton äännähdys Antilta ja rouvalta.
— Aivan niin. Hän kirjoittaa tässä näin: "Jollei Antilla ole vielä paikkaa tiedossa, niin voitte tuumia hänen kanssaan, tahdotteko ja tahtooko hän asettua vähempään liiketoimeen."
— Minulla ei ole mitään sitä vastaan, sanoi kauppias laskien kirjeen pöydälle.
— Minä olen iloinen semmoisesta tarjouksesta, sanoi rouva kevyesti. — Mutta miten hän nyt tuli sitä ajatelleeksi?
— No niin; kyllähän siinä sentään miehistä miestä tarvitaankin, lausui kauppias ajatellen. — Muuten aikoo hän ryhtyä suuriin yrityksiin hänkin.
— Suuriin yrityksiin?
— Niin. Kuten tiedämme, kohisee aivan talon alitse kuohuva koski. Hän ei sano enää sietävänsä sen toimetonta tanssia, vaan aikoo rakentaa siihen sahan ja myllyn. Se tuottaa arvattavasti hänelle paljon puuhaa. Mitä tuumit itse, Antti?
Antti oli vaipunut syviin ajatuksiin. Hän muisti nyt pienimmätkin kohtaukset serkkunsa kanssa viime kesältä, ne riihottomina pyörivät mielessä ja veivät ajatukset mukaansa. Hän oli puhunut niin paljon hänen parantumisestaan; itse taasen oli hän koettanut voimiensa mukaan asettua vastarintaan. Nyt hän kaikin puolin hyväksyi serkun olleen oikeassa; mutta siksipä juuri hän tunsikin levottomuutta, häntä hävetti tarttua tarjottuun apuun.
— Mutta jos tuota vielä koettaisi jostain muualta, sanoi hän epäillen.