Eikö tuntisi mädäntynyttä sisusta, kun kuori on kiilloitettu?
Hänen sisällään taistelivat taasen viheliäisenä sekamelskana kaikki mahdolliset tunteet, mutta ylinnä siellä sentään oli hillitsemätön kiukku.
Olisi musertanut kerrassaan Kaukosen, raa'asti viskannut vaikka kuolijaaksi.
Mutta häntä vavahduttivat samassa nuot ajatuksensa ja hän pelkäsi itseään kuin julmaa petoa.
Ja kun Hilma tuli kotiin kävelyltä ja kun hän vain vilahdukselta sai hänet nähdä, niin silloin oli mieli kokonaan masentunut, ei raivon merkkiä ollut jäljellä, tunne oli pehmeää ja taipuisaa kuin vanutettu taikina.
Antti kiiruhti hänen perässään saliin.
Hilma vältteli häntä.
Niinkö todellakin?
Se tuntui Antista nyt niin selvältä, varmasti todistetulta, että hän rakasti Kaukosta — siksi vältteli häntä.
— Serkku!