Antti vapisi kauhistuksesta.
— Vai onko sinulla todellista tahtoakaan hyvään?
— On, on, änkytti Antti tietämättään, mitä oikeastaan sanoi.
Hilma huokasi raskaasti.
— Miksi polvistut? Luuletko sillä rikoksesi sovittuvan?
— Rikokseni? jamasi Antti tiedottomasti.
Tuntui kuin sydän olisi pakahtunut.
Hilma katsoi häneen ankarasti, tuomitsevasti ja lausui:
Eikö omatuntosi sano sitä rikokseksi? Onko se hyveestä jo niin tietämätön?
Ei, ei! Sinä olet siihen syynä, sinä itse.