Varsinkin olivat häneen pahat epäilykset serkusta heränneet niistä alkuenteistä, jotka talossa tapahtuivat heti kirjeen saavuttua.
Äiti, joka tytön hyvin tunsi ja tiesi millainen hän oli, liikkui ja lensi niinkuin olisi tuli jalkojen alla polttanut, ja palvelusväki oli samallaisessa pyryssä.
Sillä kirjeessä seisoi, että hän aikoi saapua samana päivänä kuin kirjekin.
Kaikki oli silloin nurin talossa: sängyt, kaapit, pöydät, tuolit, ja sanalla sanoen kaikki olivat saaneet siirtyä paikoiltaan. Ja piikojen kosteat raasut ne tunkeutuivat kaikkialle.
Antin rauhallinen kamari ei saanut sekään olla vapaa tuosta hävittävästä mullistuksesta, ja koettipa hän olla vaikka missä, aina oli hän tiellä ja sai siirtyä muualle.
Itse Almakin oli monesti nykässyt pois tuolin, jolle Antti juuri oli aikonut istua, ei hänkään joutanut katsomaan, ei hymyilemään, lensi ja pyöri vain kuin tuulessa. Hiki valui kuumuudesta hehkuvia poskia alas kaulalle.
— Herran serkku kuuluu olevan erinomainen tomu- ja tahrapaikkojen nuuskija, sanoi hän kerran sivumennessään Antille.
Anttia nauratti Alman sukkeluus.
Tomu- ja tahrapaikkojen nuuskija!
Se oli sukkelasti sanottu.