— Niin, todellakin, ettei serkku ole tottunut tämmöisiä vallattomia hillitsemään.

Antti puri loukkautuneena huultaan ja seisoi siinä hölmistyneenä ja suuttuneena häneen tähdätystä pistoksesta; mutta ei hän sentään voinut serkulleen mitään ilkeää vastata paraalla tahdollaankaan.

Löytyy näet ihmisiä, joita väkiselläkin täytyy ihmetellä, vaikkapa ei heitä ihailisikaan, ja hän, neiti Heikkinen, kuului tähän ihmisten lajiin.

Neiti Heikkinen oli taluttanut hevosen tallin ovelle, aukasi säpin ja vei sen itse edellä astuen sisälle.

— Se oli hämmästyttävä kohtaus! huokasi rouva, päästen vähän levollisemmaksi, kun vauhko hevonen vihdoinkin oli poistettu näkyvistä.

Portailla seisoivat piiat ja nauraa kikittivät salaa, hupaisesta näystä pirteytyneinä.

— Siinä on tyttöä!

— On siinä!

He oikein ihmettelivät.

— Tallirengiksihän tuota muuten luulisi.