Se oli Alma, joka niin sukkelan pistävästi vastatulleesta lausui.
Antti kuuli sen eikä voinut olla sille hymyilemättä.
Kauppias mennä lyyhästi tallin ovelle ja puoliääneen mutisi:
— Ruunaksi tuommoinen peto!
— Kuinka setä?
Neiti Heikkinen pistäytyi juuri tallin ovesta. Kauppias joutui hämilleen.
— Poku on kelpo hevonen eikä minulla siis ole mitään häntä vastaan. Tuittupäinen tosin; mutta kyllä se siitä talttuu. Mutta sattuiko setään pahastikin? kysyi Hilma huolestuneesti.
— Ei ollenkaan, koetti tämä levollisesti vakuuttaa, — Ronkkaa se vaan vähän vikuutti.
Iloisesti ja avoimesti tervehti sitten vieras sukulaisiaan.
— Mutta miten uskallat ajaa tuollaisella vauhkolla? kysyi rouva äidillisen hellästi.